top of page
Acerca de
Mythological Finland
Mythological Finland- hankkeessa tuomme monialaisen taiteen keinoin näkyviksi suomalaisen mytologian henkilöitä, jumalia ja tarinoita.
Julkaisemme sosiaalisessa mediassa viikoittain suomalaisen uskomusperinteen hahmoja taustoineen.
Hankkeessa on mukana useta toimijoita joiden voimin toteutettiin ensimmäinen Mythological Finland -kuvaustapahtuma 7.5.2022 Pakanavuorella ja Virtakiven ympäristössä noin 20 mallin ja 5 kuvaajan voimin.
Tapahtuman teoksista on koottu useita näyttelyitä .
Ensimmäisissä ryhmäkuvauksissa keskityimme Kalervon ja Untamon väliseen veljessotaan.
Toinen iso kuvaustapahtuma järjestettiin Hollolan talomuseolla 24.9.2022 ja sen aiheena oli Pohjolan häät. Mallien määrä kuvausissa kasvoi entisestään ja kuvauksissa huomioitiin myös ajanmukaisen pitopöydän tarjoilut.
Ensimmäinen näyttelykokonaisuus oli esillä Stockfors villagessa 1.7-28.8.2022 yhdessä Kirsi Vahteran
Juuret-näyttelyn kanssa. Näyttelykokonaisuuksia on ollut tähän mennessä 5 ja kesällä 2023 on tulossa useita uusia kuvauksia. Kesäksi Mythological Finland- hankkeen kuvakokonaisuuspalaa päivitettynä alkulähteilleen Stockfors villageen Pyhtäälle. Kesänäyttelyn avajaiset ovat 16.6.2023.
Tiedotamme uusista näyttelyistä myös sosiaalisen median kautta.
Hankkeen kuvia löydät kattavimmin instagram ja facebook-tileiltämme. Alla olevassa galleriassa on myös kapea katsaus kuvaajien teoksiin.
www.instagram.com/mythological_finland
www.facebook.com/mythological_finland


Näyttelymme on avoinna Stockfors villahessa elokuun loppuun saakka. Tervetuloa!


bottom of page