top of page
Mythological Finland-hankkeen taustaa
Hankkeessa on mukana useita toimijoita, joiden voimin toteutettiin ensimmäinen Mythological Finland -kuvaustapahtuma toukokuussa 2022 Pakanavuorella ja Virtakiven ympäristössä noin 20 mallin ja 5 kuvaajan voimin.
Ensimmäisissä ryhmäkuvauksissa keskityimme Kalervon ja Untamon väliseen veljessotaan.
Toinen suuri kuvaustapahtuma toteutui Hollolan talomuseolla syksyllä 2022. Mallien määrä kuvauksissa kasvoi entisestään ja kuvauksissa huomioitiin myös ajanmukaisen pitopöydän tarjoilut.
Suurempien kuvaustapahtumien ohella on toteutettu jatkuvasti pienempiä, erilaisten suomalaisen mytologian hahmojen kuvauksia
Näyttelyiden valokuvat ja valokuvia tukeva esineistö rakentuu monialaisen taideilmaisun, laajan materiaaliskaalan ja eri alojen ammattilaisten työskentelyn keinoin. Kuvausten hahmot ja henkilöt puvustetaan ja maskeerataan työryhmän toimesta, kuvia varten valmistetaan rauta -ja puuesineitä, koruja, perinneruokia sekä muuta rekvisiittaa.
Hankkeen ensimmäinen näyttely oli esillä Stockfors Villagen galleriassa kesällä 2022. Tämän jälkeen Mythological Finland Ry:n näyttelykokonaisuudet ovat kiertäneet lukuisissa kaupungeissa ja olemme tarjonneet kouluille ja ryhmille näyttelyihin maksuttomia opastettuja kierroksia.
Kokoamme uusia kuvaustapahtumia aktiivisesti ja julkaisemme sosiaalisessa mediassa viikoittain suomalaisen uskomusperinteen hahmoja taustoineen.
bottom of page