Slush on kansainvälinen vuodesta 2008 järjestetty

teknologia- ja kasvuyritystapahtuma.

2017 Tapahtumen meeting arealla nähtiin ensimmäistä kertaa taontatekniikoin toteutettu 8 teoskokonaisuuden näyttely. Slushissa vuoden teemana oli fobiat ja näyttely mukaili tätä linjaa. 

Näyttelykokonaisuuden teokset:

Facehugger

Nimestään huolimatta teos sisälsi kaksi H.R-Gigerin Aliens-elokuvista inspiroitunutta rautahirviötä kiipeilemässä dystopisessa ympäristössä. Toinen teoksista oli mukana myös Biomechanical 2014-näyttelykiertueella.

Matriaalit: rauta

The ultimate horror

Tribute to H.R.Giger and Alien-movies

 

Materials: iron

XV-807

Teos on valmistettu vivahteella huumoria. XV-807 on klassinen elokuvien ja pelien maailmasta tuttu tappajarobotti. Tunteeton, kylmästä metallista valmistettu kone joka on ohjelmoitu toimimaan pahuuden esitaistelijana. Kauhukuvien roboteissa voimme nähdä erilaisia komponentteja jotka toimivat tehokkaasti pehmyttä ihmiskudosta vastaan. Pahin pelko syntyy fyysisyydestä ja kosketuksesta vastaan rynnistävän metallihirviön kanssa, ei niinkään sen massiivisen hienosta ampuma-ase repertuaarista. Mielikuva lihaa murskaavasta metallihirviöstä on lamauttava, mutta muuttuu päivittäin yhä tutummaksi jatkuvasti kasvavan viihdetarjonnan ja siihen liittyvän teknologian vallatessa enemmän ja enemmän alaa itselleen.

The piece has been made with a pinch of humor. XV-807 is a killer robot known from the world of classical movies and games. The emotionless machine made from cold metal, that has been programmed to work as the fore fighter of evil. The robots from our darkest fears have different components that efficiently work against the soft human tissue. The worst fears come from physical touch against a metal monster running towards you, not so much from the massive guns. The mental image of a metal monster that cuts flesh is crippling, but it is getting more familiar every day due to the growing supply of entertainment and technology that relates to those services is taking over more and more space.

Materials: iron, brass, aluminium

Stevie

Orgaanisen planeetan muuttuminen koko ajan koneellisemmaksi on arkinen ilmiö joka tarjoaa kauhu-ja scifielokuville loputtomasti ammennettavan inspiraation lähteen. Tekoälyn kehittyminen ja kehon osien korvaaminen ihmisen rakentamilla epäorgaanisilla kokonaisuuksilla herättävät paljon pelkoa, epäilyksiä, epävarmuutta mutta myös uteliaisuutta ja toivoa. Stevie-teoksessa on kaikuja Biomechanical 2014 näyttelykiertueelta. Orgaanisen kudoksen ja mekaanisten osien liitto muodostaa tuntemattomon olennon joka kaikessa epäinhimillisyydessään on hirvittävä vaikka sen olemuksessa ei varsinaisesti olekaan mitään vihamieliseksi tulkittavaa.

 

Teos yhdistelee steampunk-maailmalle tyypillisiä elementtejä, industrialismille tunnusomaisia hammasrattaita ja koneenosia liitettyinä perinteiseen kauhukuvastoon.

 

materiaalit: rauta, messinki, alumiini

An organic planet gradually changing towards more machinery is a ordinary phenomenon which provides an endless source of inspiration to horror and scifi movies. The development of the artificial intelligence and ability to replace body parts with inorganic parts spur up fear, doubt and uncertainty, but also curiosity and hope. The piece Stevie has been influenced by the Biomechanical 2014 tour. The connection between organic tissue and mechanical parts forms an unknown creature that is horrible in all its inhumanity, even though it’s outer form has nothing that could be detected as threatening.

The piece connects elements distinctive to the steampunk world, gearwheels distinctive to industrialism and parts of a machine connected to the traditional horror catalogue.

Materials: iron, brass, aluminium

Merenneito (Mermaid)

Merien syvänteissä asuu valtava määrä ihmiselle tuntemattomia elämänmuotoja. Syvänmeren elinalueista yli 90% on edelleen ihmisille tutkimatonta aluetta. Keskustelu syvyyksien hirviöistä on jatkuvasti ajankohtainen sillä tuntematon on kiehtovaa, merien mysteerit ratkaisemattomia ja pinta-alaltaan vesistöt hallitsevat planeettaamme.

 

Aina välillä otsikoihin asti nousee spekulaatio mahdollisten merenneitojen olemassaolosta ja ruumiinrakenteesta. Millainen olento olisi todellisen maailman vastine kalanpyrstöisille kaunottarille jotka houkuttelevat merimiehiä kuolemaansa?

 

Osa tuntemiemme syvänteiden kalalajeista houkuttelee saaliin luokseen lumoavalla valolla, jota ne tuottavat bioluminenssin avulla. Arvoituksia ja ihmeitä löytynee tuhansittain alueilta jolla ihminen on vieraillut harvemmin kuin kuun pinnalla- ja planeettamme on pinta-alaltaan vesistöjen hallitsema.

 

Materiaalit: rauta

An enormous amount of life forms unknown to human kind live in the deep waters of our oceans. 90% of the deep sea is still untouched and hasn’t been examined by humans. The discourse about the monsters of the deep sea is current all the time as the unknown has always fasinated the humans, mysteries of the oceans are unsolved and the waters dominate the world in terms of surface area.

Occationally speculation about mermaids and their form reaches the headlines. What would be the real world counterpart for these beautiful fish tailed creatures that lure seamen to their deaths?

Some of the known species in the deep seas lure their prey to them with enchanting light that they produce with bioluminescence. Thousands of mysteries can be found from the areas where humans have visited less than on the surface of the moon and our planet is dominated by our waters in terms of surface area.

Materials: iron

Heading 1

Hiiden hirvi (devil’s elk)

”poro peura Hiitten hirvi

poron synty on pohjasesta

kasvoi sarvet kalliosta

kipurat kiven raosta”

The devil’s elk is a magnificent creature. Unnattainable to the hunters with a devil like appearence. 

Biomechanical 2014 näyttelyyn valmistamassani teoksessa Hiiden hirvi on tuotu nykyaikaan Kalevalan kentiltä jossa Lemminkäinen vaimon toivossa yritti hiihtää hirveä metsältä. Teoksessa on käsitelty hirven kahta olemisen muotoa- Hiiden rakentamaa ”konetta” joka on koottu metsän tarjoamista rakennusosista sekä voimallista olentoa osana elävää luontoa- Hiiden karjana, metsän eläimenä jossa virtaa elämä. Hirvi on kivikaudella ollut yleisin kalliomaalausten aihe. Usein kuvattuna myös ilman sarvia, jolloin sen luonne on ollut myös äidillinen ja maaemoon rinnastettava. Hiiden hirvi hahmona periytyy jo näilta ajoilta- se on olentona jumalallinen mutta edustaa myös luontoa. Runoissa Hiiden hirvi on orgaaninen, elävä olento joka kuitenkin koostuu osittain elävän kudoksen lisäksi myös kuolleesta materiasta. Hiisi jonka luoma ja hallitsema olento Hiiden hirvi on, edustaa jumaluutta luonnon kautta. Hiisi on etenkin kristillisen näkemyksen mukaan paholaismainen voima, mutta alunalkujaan Hiisi ei suinkaan edustanut absoluuttisen pahaa voimaa. Sitäkin väkevämpää kyllä

Biomekaaninen hirvi on metsän ohella myös teollistuneen yhteiskunnan kylmien arvojen äärellä. Se seikkailee sujuvasti niin metsässä kuin urbaanissa yhteiskunnassa tai virtuaalimaailmassa. Orgaanista eläintä, hirveä on vahvistettu teräsrakentein. Tehty entistä tuhovoimaisemmaksi ja pelottavammaksi vastustajaksi. Sarvien kärjissä on piikit ja alhaalla veitsimäiset terät. Osa luontoa ja orgaanista kudosta on riisuttu pois ja tilalle sijoitettu metallia - leukoja on vahvistettu ruostumattomin teräsniitein, hampaiden joukossa on rautainen yksilö ja sarvet on korvattu rautaisella kruunulla. Metalliosat ovat osin perinteistä sepäntyötä ja osin teollisin metallintyöstömenetelmin valmistettuja tuotteita. Näillä valinnoilla olen halunnut tuoda teokseen juurevuutta ja nykyaikaa jolloin orgaanisen ja mekaanisen rakenteen liitto on mahdollinen ja toimiva. 

Materials: wrought iron, elk skull, stainless steel, pine

Lydia´s family

Hämähäkki on yksi länsimaisen kulttuurin inhotuimmista ja pelätyimmistä olennoista. Erilaisia fobioita on tunnistettu yli 150 ja araknofobia eli hämähäkkien pelko löytyy listan kärkisijoilta. Hämähäkit elävät hyvin erilaisissa ympäristöissä ja ovat pesiytyneet tehokkaasti myös ihmisen rakentamiin ympäristöihin. Niitä löytää takapihoilta, viemäreistä, kellareista ja usein myös asuntojen sisätiloista. Ne kutovat verkkojaan rauhassa pihavajoihin, varastoihin, huvimajoihin ja hylättyihin rakennuksiin. Ne saalistavat ahnaasti toisia hyönteisiä ja vaanivat uhrejaan piilossa ansaverkkonsa laidalla.

Hämähäkkilajien kirjo on valtaisa ja eri lajien välillä koko ja väritys vaihtelevat suuresti. Mieleenpainuvimpia lajeja lienevät karvainen tarantella ja autralialainen tunneliverkkohämähäkki joka on maanosansa myrkyllisin hämähäkkilaji- ja elelee aivan ihmisen naapurissa.

Erään tutkimuksen mukaan ihminen nielaisee elämänsä aikana keskimäärin 8 hämähäkkia unissaan.

Ei ihme että kahdeksanjalkaiset mönkijäiset ovat löytäneet tiensä kauhuelokuviin ja kirjallisuuteen. Ne kuuluvat myös kiinteästi goottilaiseen kuvastoon jossa ne on nostettu palvelemaan estetiikkaa juurikin kauhuun ja kuolemaan viittaavan maineensa vuoksi.

 

Teokseni araknofobia tuo hämähäkit esille yhden klassisen kauhukuvan kautta. Asumustemme perustuksissa, elämämme liepeillä kuhisevat kammottavat hämähäkit jotka nousevat viemäreistä keskelle kotoisaa arkeamme aiheuttamaan inhoa ja kauhunväristyksiä. Pelko on selittämätön, sillä harva hämähäkkilaji on ihmiselle vaarallinen. Silti ajatus pimeästä viemäristä nousevista hyönteisistä on monille pahin painajainen.

 

Materiaalit: rauta

The spider is one of the most hated and frightening creatures in the western culture. Over 150 fobias have been recognised and araknofobia, fear of spiders, is on the top of the list. Spiders live in various environments and they nest efficiently even in environments built by humans. They can be found from backyards, sewers, cellars and also from inside apartments. They weave their nets in peace to sheds in the yards, warehouses, gazebo’s and abandoned buildings. They hunt for other insects relentlessly and stalk their victims in hiding.

The amount of spider species is enormous and the colour and size between them varies greatly. The most memorable species are probably the hairy tarantella and the Sydney funnel-web spider that is the most venomous spider species and it lives right next door to humans.

According to one study, during their lifetime humans swallow approximately 8 spiders while sleeping.

No wonder that the eight legged monsters have found their way to horror movies and literature. They belong closely to the gothic imagery, where they have been serving esthetics specifically because of their reputation as reference to death and horror.

The piece Lydia’s family brings the spiders to the picture through a classical horror setting. Spiders that live in the bases of our homes and close to our lives rise up from the sewers to our comfortable ordinary lives, causing disgust and shivers of horror. The fear is inexplicable, because most spider species cause no harm to humans. Still the thought of small spiders crawling from the dark sewers is the worst nightmare to many.

Materials: iron

Aarteenvartijat (Treasure guards)

Maan uumenista nousee suuri käärme, petojen peto- Tuonelan musta kyy, vanha mato, Manalan vartija.

Suuri käärme tai lohikäärme tunnetaan maailmanlaajuisesti vartjaeläimenä joka useimmiten vartoi joko aarretta tai palvontapaikkoja. Norjalaisessa mytologiassa suuri käärme ahmaisee lopulta koko maailman.

Suurin osa käärmeistä ei ole myrkyllisiä eikä ihmiselle vaarallisia. Silti usein sitä ajatellaan lähtökohtaisesti pahana ja vaarallisena luontokappaleena. Käärmeitä on palvottu esihistoriallisista ajoista lähtien. Sen on koettu olevan äiti maan seuralainen sekä edustavan maanalaista jumalutta. Käärme on mukana useiden kulttuurien luomiskertomuksissa ja sitä on kunnioitettu viestinviejänä maailmojen välillä, nahan luomisen kautta uudestisyntyvänä ihmeenä sekä onnentuojana

Raamattu muovasi käärmeen synnin ruumiillistumaksi ja paholaisen rooliin jonka jälkeen se on edustanut erilaisia paholaisia, petollisuutta ja vilpillisyyttä. Käärmeen kohtalona on toimia syntipukkina pahuudelle ja vaarattomuudestaan huolimatta edustaa yhtä pelätyimmistä olennoista ihmiskunnan keskuudessa. Maailmassa on noin 1000 lajia joista ainoastaan 100 on niin myrkyllisiä että niistä on merkittävää vaaraa ihmiselle.

Teoksessani olen nostanut käärmeet jalustalle. Pöydälle maan tasosta, esiin kivenkoloista, lämmittelemään keskelle oleskelutilaa vapaana lemmikin tai villieläimen roolista.

 

Materiaalit: rauta

From the depths of the earth rises the great snake, beast of beasts – storm of the underworld, old worm.

The great snake or the dragon is known globally as the guardian animal that either guards a treasure or a sacred place. In the norwegian mythology the great snake eventually eats the whole world.

Most of the great snakes are not venomous or dangerous to the human kind. Still they are thought of as evil and dangerous. Snakes have been worshipped since the beginning of times. It has been interpreted as a companion of mother earth and representing the underworld deity. The snake is present in the creation mythologies in many cultures and it has been respected as the messanger between worlds, as it moults and is reborn miraculously  and as a lucky charm.

The bible deformed the snake as the embodiment of syn and as a devil, after that it has represented different demons, treacherousness and deceit. The snakes destiny has been to become the scapegoat of evil and despite its harmless nature it reptresents one of the most feared creatures known to human. There are about 1000 species in the world and of those only around 100 are so venomous that they could harm a human.

In my piece, I have lifted the snakes up on a high stool. To the table from the stone burrows, to warm up in the sun free from the role of a pet  or a wild animal.

Materials: iron

Pisces

Maapallon pinta-alasta yli 70 prosenttia on merien peitossa mutta suurin osa meristä on ihmisen näkökulmasta tutkimatonta aluetta. Joka päivä vesistöihin lasketaan/upotetaan valtavat määrät erilaisia jätteitä ja myrkkyjä. Merissä ajelehtii jätelauttoja, muoveja jotka vapauttavat kemiallisia yhdisteitä ja hormoneja ympäristöönsä. Asutuksen läheisyydessä järvialueilla kalojen keskuudessa on havaittu hormonien ja saastumisen vaikutuksesta radikaaleja muutoksia kalalajeissa. Meret ja muut vesistöt eivät suuresta koostaan huolimatta voi loputtomasti ottaa vastaan ihmisten tuottamaa jätekuormaa ilman tuhoisia vaikutuksia. Jos lähilammen kolmipiikit vaihtavat sukupuoltaan kemiallisten, viemäreistä vesistöihin laskettujen hormonien vuoksi, mitä voikaan tapahtua merien syvyyksissä ihmisten huomaamatta?

 

Teknologiajätteen ja hormonien myötä tapahtuvat lajimuutokset voivat tuottaa pahimpien painajaistemme petoja. Suomalaiset järvet ovat verrattain matalia ja pieniä vesistöjä eikä niissä elä valtaisia petoja eikä pinnan alla lymyä suuria mysteereitä. Vesistöjemme uhkaavin kauhukuva on hauki, joiden hyökkäyksistä uutisoidaan joka vuosi.

Suomalainen suuri hauki on yksi mytologiamme pedoista. Kansalliseepoksemme ensimmäinen ja merkittävin soitin- kannel valmistetaan jättimäisen hauen leukaluusta ja sen soitto lumoaa kaikki elävät olennot merenhaltioita myöten. Kalevalan maailman alkuaikoina kala nielaisee valon ja maailma joutuu pimeyteen kunnes kala on saatu saalistettua ja valo pelastettu sen vatsasta. Nyt vesistöjen hälyyttävä tila uhkaa ihmisten hyvinvointia sekä planeettamme valoisaa tulevaisuutta.

 

Materiaalit: rauta, valaisin, elektroniikkajäte

Over 70 percent of the world is covered in oceans, but most of the oceans are uncharted territories in the eyes of people. We sink vast amounts of different kinds of waste and poison into our waters every day. There are giant masses of waste drifting in the ocean, plastic that frees chemical compounds and hormones to their surroundings. Significant changes in fish species have been detected in water areas near settlements and this is due to hormones and pollution. Oceans and other waters can not consume huge amounts of human waste without disasterous effect. If even the fish near your home change sex due to chemical hormones, what can happen in the depths of the ocean without anyone noticing?

Technology waste and hormones might cause changes in species that produce the monsters from our worst nightmares. The finnish lakes are comparably more shallow and small and they do not host huge beasts or hide mysteries under the surface. The biggest nightmare is the northern pike, of which there has been attack reports every year.

The finnish pike is one of the beasts of our mythologies. Our national epics first and most remarcable instrument – kantele is made from the jaw bone of a giant northern pike and the music charms all living creatures, including those underwater. As Kalevala (Finnish national epic) explains the beginning of the world: a fish swallows the sun and the world is sent to darkness until the fish has been caught and the light saved from its stomach. Now the alarming state of our waters threatens the wellbeing of humans and the bright future our our planet.

 

Materials: iron, light, electronic waste

Takorautatuotteet | Portit | Uniikkikorut | Kaulakorut | Kyntteliköt | Sisustus | Korvakorut | Taideteokset