Aino
Routa Design / Kirsi Vahtera tuo Lahden Kätevä ja tekevä-messuille ensimmäistä kertaa esillä olevan Aino-kokonaisuuden joka vie katsojan.matkalle yhden kansanperinteemme tunnetuimman tragedian kertomuksiin.
Käsityötaito on merkittävässä roolissa Kalevalan runoudessa.
Taivaalla jumalattaret Päivätär ja Kuutar kutovat kauneimmat kankaat, seppä Ilmarinen takoo pajassaan taivaankannen, Sammon sekä monet suuret aarteet. Väinämöinen on taitava veneenveistäjä runonlaulutaidon ohella ja usein tarinoiden hahmot tavataankin tarustossa seikkailujenkin kynnyksellä kädentaitojen ja tarvekalujen valmistuksen ääreltä.
Näin myös Aino, Joukahaisen nuorempi sisar oppi äidiltä toimet ja taidot.
Mutta sen sijan, että hän olisi saanut kantaa kapioarkun kauniisti kirjailtuine kankaineen uuteen onnelliseen kotiin, hän sai kuulla joutuvansa vaimoksi vanhalle miehelle. Miehen mahtava asema tai laulutaito ei saanut Ainoa suostumaan avioliittoon vaan hän vaelsi suruissaan rantaan ja liittyi Vellamon neitojen joukkoon.
Näyttelyssä metalliteoksiin on yhdistetty myös valokuvia ja Kalevalan runoja.
Kuvien malli: Soile Vilponen






